Pelko ja ahdistus

Valitsin joskus väärän tien. Ehkä halusin pois sieltä jostain, pelkäsin tuntematonta, ehkä minulla ei ollut valinnanvaraa. Kunpa olisi ollut. Viime vuodet ovat kuluneet mielen yllykkeiden ja pakkomielteiden vallassa. Vasta nyt ymmärrän, että tämä on minun elämäni.

Epäonnistumiseni yläasteella ja ahdistukseen liittyvä fyysinen kokemus sai minut oravanpyörään. En halunnut enää epäonnistua. En pystynyt samaistumaan mihinkään. Olisinko silloin edes osannut, sitä en tiedä. Tuntui kaksijakoiselta. Kaikki mitä luulin tahtovani, oli vain yllyke, joka hiivutti pois tahtoni ja identiteettini. Pelostani johtuen en katsonut edes kahta sekuntia eteenpäin. Pelkäsin tiedostamattani koko ajan, ja pelko muuttui vihaksi. En pyydä anteeksi. Miksi pyytäisin?

Jatkuva tiedostamaton ahdistus ja pelko vei minut paikkoihin, joissa en halunnut olla, sai minut tekemään asioita, joita en halunnut tehdä. Minusta tuli se, miksi eniten pelkäsin tulevani: elämästäni tuli pelkoni. Kehoni vastusti sitä ahdistusta, minäkin aloin vastustamaan. Nyt ymmärrän, ettei vastaan kannata tapella. Se saa vain betonin jaloissa kuivumaan.