Tieni on vasta alussa

Vietin kolme päivää nälän kourissa, tahattomassa paastossa. Taiteilijaelämäni vaati lunnaat, joka pakotti katsomaan itseä silmiin. Tein leivän päivässä. Sillä pysyin hengissä. Tunsin pudonneeni yhteiskunnan mustaan aukkoon käsittämättömän byrokratian vuoksi. Olin tuloton, koska rahaportti suljettiin inhimillisen erehdyksen, unohduksen, vuoksi.

Noina kolmena päivänä kehoni tottui nälkään. Kavahdan auktoriteetteja, muille tehtävää työtä. Minulla oli myös oma työsarkani, uusien laulujen kirjoittaminen. Heikompi olisi etsinyt päivätyön, minä pysyin vahvana unelmani vuoksi. Opin, että raha, ja kuva hyvän toimeentulon "hyvän elämän välttämättömyyksistä" on itsen ulkopuolinen. Raha ei vaikuta siihen kuka on. Kuvitteellinen pelko saa uhraamaan vapautensa konkretian vuoksi.

Vietin viime vuoden tuossa loukussa. Päivätyön luoman illuusion kautta rahankäyttöni nousi pilviin, eikä se laskenut, kun tulot pienenivät. Nyt katsoin kummastuneita katseita kassoilla, ostaessani viimeisillä senteilläni pizzan, jolla tyydyttäisin välttämättömät kehoni tarpeet.

Kuulostaa hölmöltä, melkeinpä masokistiselta, mutta minulla on syyni, unelmani täydestä riippumattomuudesta ja tieni on vielä alussa.

Kadun varjoisalla puolella

Kadulla vastaan tulevat ihmiset ovat robotteja. He kävelevät liukuhihnalla pikavauhtia kuolemaan. Heidät on turrutettu rasvalla kuorrutetuilla voileivillä, television kuvasaasteella ja visioilla kaiken anteeksi antavasta jumalasta. He luulevat, että kun he elävät tämän elämän palvoen rahaa ja työnantajia, he saavat paremman seuraavan elämän. Heidän virheensä ovat luoneet pelon, kun sen olisi pitänyt luoda voiman ottaa vastaan kaikki, mitä eteen heitetään. He halusivat olla rock-tähtiä ja palomiehiä, jotka tuntevat olonsa sankariksi joka päivä. He eivät kuitenkaan ole sitä.

Tunnen olevani ulkona siitä kaikesta. En usko siihen autuaaseen usvaan. Uskon autuuteen, jonka saavuttaa, kun huomaa itse olevansa oman elämänsä sankari, joka pelastaa itsensä joka päivä. Uskon voimaan, joka sikiää jokaisesta päätöksestä, veivät ne sitten pois tieltä tai eivät. En pidä itseäni keskitiellä, alitajuntani pitää huolen siitä, että ajaudun aina ojaan, josta kaivan pohjamudat. Luon mudasta timantteja. Selkeitä ajatuksia.